Tältä Robin näytti täytettyään 20 vuotta. Huh! No ei nyt sentään. Kuva on otettu halloweeninä kun Robin esitti papparaista. Tuolta se näyttää sitten kiikkustuolissa.

Aloitetaan nyt vaikka siitä että elämä opiskelijana on ihan perseestä. Mielettömästi menneitä, tulevia ja rästissä olevia tehtäviä. Kaikki aika menee kouluun, kodin kunnossapitoon ja kituuttelemiseen. Opiskelijana ei ole aikaa eikä varaa tehdä mitään. Mä niin toivon että tää koulu on pian ohi ja voin vihdoinkin aloittaa elämäni. Kaikesta kiireestä ja rahanpuutteesta huolimatta haaveillaan Robinin kanssa uudesta kämpästä. Ollaan jätettykin melkoiset määrät hakemuksia ja toivotaan että onni käy!Tossa eräänä viikonloppuna juhlittiin Karon tupareita. Tytöllä oli käynyt onni kun löysi semmosen lukaalin. Mieletön kämppä Vuosaaren aurinkolahdessa, ja vielä Nuorisosäätiön vuokralla. Ei paha. Iski taas jälleen kerran ihan mieletön muuttokuume. No mutta ne niistä muuttamisista sitten.
Viime lauantaina vietettiin täällä Malmin residenssissä Robinin 20 v. synttäreitä. Kokoonpano oli mielenkiintoinen, sillä melkein kukaan ei tuntenut toisiaan, mutta kaikilla meillä oli hurjan hauskaa. Mä olin pienin kätösin leiponut suolasia piirakoita (mistä sainkin muuten paljon kehuja. Ja ne olikin tosi hyviä!) Oltiin tehty mielenkiintoinen booli. Se tais muistuttaa eniten sinistä enkeliä ja siinä oli koristeena mustikoita. Ja epäilyttävästä ulkomuodostaan huolimatta kaikki tais pitää siitä! Hyvin ainakin uppos. Täällä oli mieletön meteli, musiikki pauhas ja mun siskon koira, Lyyti, pyöri jokaisen sylissä vuorotellen. Onneksi asutaan opiskelijakämpässä, eikä kukaan kehtaa tulla ikinä valittamaan. Jatkettiin iltaa Tikkurilan yöelämään ja oli niin hauskaa!! Robinia vois juhlia useamminkin!
Tilattiin Robinin kanssa (Mikon ja Siljan avustuksella) Briteistä sähköröökit. Odotan niitä kuin kuuta nousevaa! Infoon sitten mitä mieltä oltiin. Nyt joulua odottelemaan!
